”Verkkosivut on ihan ysäriä”

”Ihmiset etsivät tietoa yrityksistä sosiaalisesta mediasta tai kysyvät suosituksia palveluista tekoälyltä”

”Verkkosivut on ihan liian kalliita koko ajan väheneviin hyötyihin nähden”

Vastaavankaltaisia arvioita ympäriinsä suoltavat visionäärit ovat perinteisesti melko kapeakatseisia sekä ymmärrysharhaisia, eivätkä tunnu oikeasti sisäistävän sitä, mistä internetissä on pohjimmiltaan kyse: lukemattomien sivustojen yhteen nidotusta verkosta, jossa kaikilla on tilaa näkyä ja kuulua. Maailmassa on kuitenkin paljon eri tahoja, joiden intresseissä on, että koko internet sisältöineen keskitettäisiin muutaman ison teknologiajätin sateenvarjon alle, rajoittaen samalla merkittävästi yksittäisen ihmisen ja yrityksen näkyvyyttä – ellei hän olisi valmis maksamaan siitä koko verkkoa hallitsevalle taholle. Kun vaihtoehtoja ei olisi tarjolla, kaikki raha kerääntyisi näille teknologiajäteille. Täydellinen monopoli-ratkaisu. Mutta eihän tämän tarvitse olla verkon tulevaisuus?

Onneksi yksittäisen henkilön ja yrityksen verkkosivut ovat vielä ns. juttu, vaikka niiden olemassaolon tärkeyttä muistetaan tiettyjen tahojen kautta tarkoituksellisesti vähätellä.

Mitä hyötyä verkkosivuista on vuonna 2026?

Hakukoneiden merkitys

Vaikka muuta väitetään, niin ihmiset käyttävät edelleen hakukoneita etsiäkseen tietoa yrityksistä, palveluista ja milloin mistäkin. Hakukoneilla tehtävien hakujen rinnalle on tietysti tullut tekoälyn kautta haettava tieto ja tämän hetken trendien ja tilastojen perusteella tekoäly syökin juuri hakukoneiden markkinaa. Mutta molempia käytetään. On huomioitava, että niin hakukoneet kuin tekoälykin etsivät tietonsa sekä sisältönsä verkkosivuilta robottiensa avulla. Robottien tehtävää helpottamaan kehitetyn hakukoneoptimoinnin (SEO) rinnalle onkin ilmestynyt myös tekoälyhakujen optimointi, GEO (Generative Engine Optimization). Kannattaa myös huomioida, että monet internetin jätit (mm. Reddit) estävät jo nyt tiettyjä hakukoneita tai tekoälyrobotteja skannaamasta heidän sivustojen sisältöä, joten yrityksen sisältöjen sekä yhteystietojen julkaiseminen pelkästään sosiaalisessa mediassa voi kostautua selvästi heikentyneinä hakukone- ja tekoälytuloksina. Pahimmissa uhkakuvissa käy niin, että lähivuosina taistelussa sisältöjen hallinnasta kaikki merkittävät somejätit estävät sisältöjensä skannaamisen niin hakukone- kuin tekoälyroboteilta. Toinen mahdollinen skenaario on myös se, että esimerkiksi Metan hakukonerobotit saavat skannata rauhassa omien alustojen (Facebook ja Instagram) sisällöt heidän omaa AI-agenttia (sekä mahdollista hakutyökalua) varten, jättäen OpenAI:t, Claudet sekä Geminit nuolemaan näppejään. Vastavuoroisesti Microsoftin kaltainen teknologiajätti voi sulkea kaikki omien domainien alla olevat sisällöt pelkästään Microsoft Copilotin skannattaviksi. Kuvatunkaltainen kehitys vain pirstaloisi entisestään internetin sisältöjä alustajättien kesken; se siitä yhteen nidotusta verkosta…

Uskottavuusjuttuja

Omat verkkosivut ovat edelleen yrityksille myös uskottavuuskysymys. Jos yrityksen yhteystiedot löytyvät vain Facebookin tehdystä puolivillaisesta yrityssivusta, jonka yhteystietolaatikossa lukee puhelinnumero ilman selitettä sekä sähköpostiosoitteen alkuosa tyyliin lirpatinmimmulii-1999, niin onko silloin kyseessä yritys, jonka palveluihin uskaltaisit luottaa? Oma domain sekä verkkosivut yleensä kertovat edes siitä, että yrityksellä on sen verran paketti kasassa, että verkkosivut on nähty bisneksen kasvun kannalta oleellisena investointina. Mitä se kertoo yrityksistä, heidän palveluista saatikka heidän kunnianhimosta, jos edes verkkosivuja ei ole vaivauduttu hankkimaan?

Tietysti verkkosivut ovat myös se vihoviimeinen suojasatama yrityksille tilanteissa, joissa vaikkapa Facebookin ja Instagramin palvelimet menevät nurin (näitä kaatumisia tuntuukin nykyään tapahtuvan useamman kerran vuodessa, ja hakkeriryhmät mielellään tekevät palvelunestohyökkäyksiä juurikin somejättejä vastaan saadakseen eniten vahinkoa aikaiseksi). Juuri kaatumishetkellä tietoa yrityksestä etsivä potentiaalinen asiakas törmäisi muuriin, mikäli kaikki yrityksen tiedot olisivat esillä vain Metan palveluissa. Googlen kauttakaan ei tulisi muuta kuin linkit yrityksen some-kanaville (jotka ovat juuri kaatuneet) sekä kolmas linkki, joka johtaisi johonkin Suomi24-keskusteluun yritystä sivuten, jossa mennään henkilökohtaisuuksiin ja asiattomuuksiin jo heti noin kolmannessa viestissä. Haluaisiko potentiaalinen asiakas tämän kokemuksen jälkeen vielä etsiä yrityksen yhteystietoja paremmalla ajalla, saatikka käyttää heidän palveluita?

Jotta tämä juttu ei mene täysin sosiaalisen median haukkumiseksi, niin todettakoon, että paras tapa maksimoida verkkonäkyvyys vuonna 2026 on tietysti pyörittää sekä verkkosivua että sosiaalisen median sivuja (mitä useampi some-kanava on aktiivisessa käytössä, sitä parempi). Verkkosivuillekin voi lisätä vaikkapa Facebook- tai Instagram-feedin, joka luo heti vaikutelmaa kävijöille, että sivusto elää ja päivittyy, vaikka tosiasiallisesti vain some-kanavia päivitettäisiin.

Jupinaa ysäriltä

Lopuksi on myönnettävä, että tätä tekstiä kirjoittaa kohta keski-ikää lähestyvä ”internet-puristi”, joka pääsi kokeilemaan verkkoa jo 1990-luvun lopulla aikana, jolloin koko netti oli melko lailla uusi ja ihmeellinen asia – erityisesti tietokoneista innostuneelle lapselle. Tuohon aikaan lähes kaikilla yrityksillä sekä useilla yksityishenkilöillä oli omat, hyvinkin persoonalliset ja mukavan kotikutoiset verkkosivut, rakennettu yleensä yksinkertaisesti kertomaan kävijöille palveluista sekä luomaan hyvää mieltä. Yksi sivujen päätehtävistä oli myös laittaa ulospäin suuntautuneita linkkejä hyödyllisiksi tai muuten vain laadukkaiksi katsottuihin sivustoihin (mainio esimerkki hyvää mieltä luoneesta palvelukulmasta). Jos vajaat kolmekymmentä vuotta sitten koko netti oli avoin ja kauttaaltaan ”linkittinyt” paikka, niin nykyisen tilanteen voi katsoa olevan liki päinvastainen amerikkalaisten teknologiajättien yrittäessä kaapata koko verkkoa itselleen. Tuohon 90-luvun ”kultaiseen” aikaan tuskin on enää paluuta, mutta ei se ole (onneksi) kokonaan hävinnytkään. Kaikenkokoisille yrityksille ja yhdistyksille omat verkkosivut ovat edelleen uskottavuuden sekä näkyvyyden kannalta elinehto ennalta-arvaamattomasti toimivan sosiaalisen median pyörteissä.

Verkkosivut ovat siis yhä yrityksesi näkyvyyden ja uskottavuuden kulmakivi, vaikka jotkut väittävät toista. SpeedZonelta saat edulliset domainit, tekoälyavusteiset verkkosivut sekä luotettavan hostingin. Jos tarvitset tarkkaan räätälöityjä verkkosivuratkaisuja, Copper Design auttaa sinua suunnittelemalla ja toteuttamalla juuri sinulle sopivan sivuston. Ota yhteyttä ja varmista, että yrityksesi löytyy verkosta!